sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Sushia..

... siihen tulee välillä ihan hirmuinen himo, pakkomielteen vallassa puolen yön aikaan kahlaat netistä 24h sushi-delivery-servicejä.. Hmmm. Niitä ei löydy. Siinä olisi oiva markkinarako.

Ravintolassa valmiit platterit on aina auttamattoman riittämättömiä, hotkaiset sen hetkessä ja himo vaan kasvaa. Tarvitset saada lisää. Tee itse - ei se niin vaikeaa ole. Sitten sitä riittää, melko varmasti liiankin kanssa, päädyt todennäköisesti hyvän mielen sushiähkyyn..





Ainoa asia mikä sushin teossa on edes jonkin verran haasteellista, on riisin keitto. Siinäkin onnistut, kun seuraat tarkasti ohjeita pussin kyljestä. Tässä vinkkejä, joita olen kerännyt ystäviltäni, sushiguruilta PQ.lta ja SannaS.ltä.


      SUMESHI - SUSHIRIISI





500 g japanilaista sushiriisiä
vettä

Awasezu

1 dl riisiviinietikkaa
0,75 dl sokeria
2 tl suolaa




1.Kaada koko paketti riisiä suureen paksupohjaiseen kattilaan, huuhtele riisiä kylmässä vedessä vaihtaen vettä useaan kertaan, kunnes vesi pysyy kirkkaana. 

2. Lisää riisin päälle vettä niin paljon, että riisit peittyvät noin sentillä. Anna riisin seistä kylmässä vedessä noin 10 minuuttia.

3. Laita kansi päälle, kuumenna riisit nopeasti kiehuvaksi täydellä teholla.

4. Kun vesi kiehuu, käännä lämpö pienemmälle ja kiehuta noin 10 minuuttia.

5. Nosta kattila levyltä, anna riisin hautua 20 minuuttia kannen alla. Älä kurki kannen alle, anna riisin vielä kypsyä rauhassa tasaisessa lämmössä.

6. Valmista awasezu-kastike, yhdistä riisiviinietikka, sokeri ja suola pienessä kulhossa. Lämmitä hetken mikrossa, että sokeri sulaa.

7. Kumoa riisi laakeaan astiaan, kääntele varovasti awasezu sekaan puulastalla. Jäähdytä huoneenlämmössä, jääkaapissa etikkariisi kovettuu.

                                     ***


Seuraavaksi alkaakin ihana misojen teko. Teen tästä rituaalin, pilkon kaiken valmiiksi kauniisti esille - visuaalisuus on suuri osa japanilaista ja Kistinkin keittiötä. Siitä sitten rullaamaan makeja ja pyörittelemään nigirejä.






           








   


   TONNIKALAMAJONEESI


 
1 tlk tonnikalapaloja vedessä
1 dl majoneesia
suolaa
mustapippuria
(chiliä)

Sushin kanssa maistuu myös tonnikalamajoneesi, jonka voit maustaa vain suolalla ja mustapippurilla tai sitten tulisemmin chilillä. Valuta tonnikala hyvin ja lisää muut ainekset.

Tonnikalamajoneesia voit käyttää nigirin päällisenä tai vaikka Gunkan maki-sushiveneissä.


                                       ***




Sushit ovat kuin pieniä leivoksia. Niin

suloisia!








keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Crème Brûlée

Ah. Nami. Mennäänpä nyt siihen lempijälkkäriin.. Crème Brûléeseen....






Tämän jälkkärin kanssa olen kokenut useankin epäonnistumisen, mutta onneksi en antanut periksi, vaan yritin kerätä joka reseptistä onnistumisen taikakonstit ja ne ynnäämällä päässyt kiinni onnen reseptiin. On muutamia tärkeitä juttuja, jotka on hyvä huomioida... 

Tämä resepti on kahdeksaan 11 cm halkaisijaltaan, 2,5 cm korkeaan, desinvetoiseen vuokaan. Käytä ehdottomasti matalia, laakeita vuokia. Hups, siinähän tulikin jo ensimmäinen tärkeä vinkki :)  

                 
                         CRÈME BRÛLÉE





3,3 dl kuohukermaa
0,7 dl kevytmaitoa
1 vaniljatanko
1 dl sokeria
4 munankeltuaista

pinnalle ruokosokeria

Yhdistä munankeltuaiset ja sokeri, halkaise vaniljatanko ja kaavi ihana, arvokas sisus lusikalla, yhdistä vanilja sokeri-munankeltuaisseokseen. Vatkaa kovaksi vaahdoksi. Lämmitä varovasti pienessä kattilassa kerma, maito ja vaniljatanko kiehumispisteeseen. Poimi vaniljatanko pois, sitä et enää tarvitse. Kaada kermainen maito keltuaisvaahtoon, sekoita hyvin. Jaa seos kahdeksaan uunivuokaan, polta käsikaasupullolla ilmakuplat pois ja nosta vanukkaat uuniin 95 C asteeseen. Minun uunissani näitä tulee paistaa vähintään kaksi tuntia, mutta siihen en voi antaa sinulle tarkkaa aikaa. Tärkeintä on, että olet kärsivällinen, etkä ainakaan missään nimessä nosta lämpötilaa. Uunin luukkua ei myöskään kannata availla montaa kertaa paistamisen aikana. Anna olla 1 h 45 minuuttia ja sitten avaa ekaa kertaa tarkistaaksesi ovatko vanukkaat hyytyneet.

Anna herkkujen jäähtyä. Juuri ennen tarjoilua ripottele pinnalle ruokosokeri ja polta pinta käsikaasupullolla. 




 


Näin onnistut:

  • valitse oikean malliset vuoat, tarpeeksi matalat
  • uunin lämpötila 95 C astetta läpi koko paistamisen
  • älä availe uunin luukkua turhaan
  • ole kärsivällinen, paista pitkään ja hartaasti, jos vanukkaat eivät ole annetussa ajassa hyytyneet




sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Surf & Turf Burger meal

Ensi kesänä lähden elämäni ensimmäiselle New Yorkin matkalle.. Aah. Ihana päästä sinne syömään ja shoppailemaan. Lomamatka mielessä suunnittelin menun ja kattauksen pöytään, kun meillä oli ystäväperhe kylässä.

           
Jo edellisenä päivänä aloitin valmistelut keittämällä "aikuisten ketchupin".


PAHOLAISEN HILLO


1 tlk hyviä kuorittuja tomaatteja
1 punainen makea suippopaprika
2-3 chilipalkoa
4 valkosipulinkynttä murskattuna
suolaa, pippuria, timjamia
½ dl väkiviinaetikkaa
1 dl hillosokeria




Aloita pilkkomalla paprika ja chili. Laita kattilaan muut ainekset paitsi etikka ja hillosokeri - keitä noin puoli tuntia. Mausta etikalla ja lisää sokeri. Keitä vielä noin 5 minuuttia välillä sekoittaen. Purkita. Naminami!!!

***             
        
Itse en ole oikein sipulin ystävä, mutta kyllä burgeri sipulia vaatii, joten päätin kokeilla marinoida punasipuleja. Kaikki tuli syötyä, ihania ovat.


MARINOIDUT PUNASIPULIT


3 söpöä punasipulia ohuina renkaina
3 rkl punaviinietikkaa
0,75 dl sokeria
oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria


Aineet yhdistetään ja annetaan marinoitua vähintään pari tuntia - nämäkin voit hyvin valmistaa edellisenä päivänä. 


***

COLESLAW

pieni valkokaali raastettuna
puolen sitruunan mehu
1 rkl sokeria
majoneesia
turkkilaista jogurttia
suolaa
raastettua tuoretta piparjuurta
lehtipersiljaa silputtuna

Coleslaw salaatin itkettämisen voit tehdä edellisenä päivänä. Eli lisää kaaliraasteen joukkoon sitruunan mehu ja sokeri. Anna parkua jääkaapissa koko yön. 

Purista neste pois. Lisää kastike, johon yhdistät sopivasti majoneesia, turkkilaista jogurttia, suolaa, raastettua piparjuurta ja silputtua lehtipersiljaa.


***


    HAMPURILAISSÄMPYLÄT

n 18 kpl

5 dl vettä
1,2 dl maitoa
50g hiivaa
0,5 dl sokeria
16 dl vehnäjauhoja
3 tl suolaa
4 rkl pehmeää voita
2 munaa


voiteluun
1 muna
1 tl vettä
mustia ja valkoisia seesaminsiemeniä




Lämmitä vesi-maitoseos kädenlämpöiseksi, lisää hiiva ja sokeri. Seisota noin 5 minuuttia.

Sekoita keskenään jauhot, suola ja nypi sekaan voi.

Riko munat vesihiivaseokseen ja yhdistä jauhojen kanssa. Vaivaa taikinaa, kunnes se kiinteytyy. Kelmuta taikinakulho ja anna kohota noin tunti.

Leivo jauhoitetulla alustalla kauniita sämpylöitä, peitä liinalla ja kohota vielä kunnolla, noin tunti.

Laita kylmään uuniin kulho, jossa on vettä ja kuumenna uuni 200 asteeseen.

Voitele sämpylät muna-vesiseoksella, ripottele seesaminsiemenet pinnalle ja paista uunissa noin 30 minuuttia.


***

HAMPURILAISPIHVIT


1000 g naudan paistijauhelihaa
2 munaa
valkopippuria, maustepippuria, suolaa
tuoretta basilikaa silputtuna
tomaattia kuutioituna
chiliä, valkosipulia
pinnalle Glaze grillikastiketta


Sekoita ainekset ja muotoile noin 14 pihviä, muista että pihvit kutistuvat kovasti. Itse tein 10 cm halkaisijalla. Uuniin 200 asteeseen. Noin 15 minuuttia. Lisäksi paistoin uunissa pekonit rapeaksi.




Nyt kokoamaan: herkullinen, tuore sämpylä, majoneesia, amerikkalaista sinappia, rapeaa jääsalaattia, pihvi, raastettua tuoretta piparjuurta, cheddarjuustoviipale, pekonia, tomaattia, herkkukurkkua ja iso läjä paholaisen hilloa.. Muhkea sämpylä keihästetään vielä jättikatkarapuvartaalla. Kaveriksi coleslawta, marinoituja sipulirenkaita ja rapeita ranskalaisia. 






Poikani totesi, että se oli hänen elämänsä paras hampurilainen, vastasin, että niin oli äidinkin elämän. 

Kylläpä tekisi mieli syödä vielä yksi tuollainen!
Ja arvaa mitä - tää tarina oli mun ihan, ihan ensimmäinen bloggauskokemus. Toivottavasti tykkäsit. Mulla ainakin oli kivaa! Ja jatkoa seuraa pian...