torstai 19. huhtikuuta 2012

Mango-passion juustokakku

Tämä keltainen kakku loistaa kahvipöydässä yhtä kirkkaana ja keltaisena kuin kevääseen heräilevä aurinko. Raikas ja kirpsakka.






        MANGO-PASSIONJUUSTOKAKKU



250 g keksejä, esimerkiksi bastogne ja pipareita
100 g voisulaa

400 g maustamatonta tuorejuustoa
3 prk mangososetta
2 munankeltuaista
2 dl kermaa vaahdotettuna
sokeria, vaniljasokeria
8 liivatelehteä, limemehua

passionhedelmää
3 liivatelehteä, limemehua





1. Hienonna keksit monitoimikoneessa, sekoita voisula keksimurujen sekaan. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla, myös reunoilta. Painele keksimassa 24cm vuoan pohjalle tiiviisti ja laita vuoka jääkaappiin hetkeksi. Tein lisäksi kaksi pientä 6cm kakkua.

2. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.

3. Notkista tuorejuusto, lisää siihen mangosose, sokeri ja keltuaiset. Vispaa kerma ja lisää juustomassaan.

4. Purista liivatteista vesi ja liueta liivatteet kuumaan limemehutilkkaan. Jos pöydässäsi ei ole pieniä ihmisiä, niin mikään ei estä sinua käyttämästä esim Cointreau likööriä tähän tarkoitukseen. Yhdistä juustomassaan.

5. Kaada seos vuokaan keksipohjan päälle ja nosta kylmään. Anna hyytyä noin 6 tuntia.

6. Halutessasi voit koristella muullakin tavalla, itse käytin passionhedelmää, jonka liivatteen kanssa hyydytin kakun pintaan. Tämä vaatii vielä uuden hyydytysajan, mutta tunti pari riittänee.









2 kommenttia:

Kris & Tony kirjoitti...

Jos en olisi häädieetilla niin tekisin tätä HETI!!! Aivan mielettömän herkullisen näköinen!

KistiKoo kirjoitti...

Kiitos, Girl of the blog! No mutta häiden jälkeen sitten teet vaikutuksen komeaan aviomieheesi! Onnitteluni Teille!